Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Lepää rauhassa Isi

Viime maanantai oli aivan tavallinen työpäivä hautausmaalla. Yksi maanantai muiden joukossa. Kunnes päivän lopussa sain puhelun siskoltani. "Moi, isi on kuollu" siskoni sanoi nyyhkyttäen. Seuraavat sekunnit olivat elämäni pisimpiä. Puolen sekunnin ajan en tuntenut mitään - olen aina tiennyt, ettei isäni elä kovin vanhaksi. Sen jälkeen alkoikin tunteiden vuoristorata. Yllätys, suru ja epäusko valtasivat mieleni. Siskoni kertoi minulle hysteerisenä, että isämme oli ollut saattohoidossa sairaalassa, jonka ohi hän kulkee joka päivä. Siskoni ei voinut käsittää, miksemme saaneet kuulla asiasta aikaisemmin ja kuolemastakin saimme kuulla vasta yhdeksän päivää tapahtuneen jälkeen. Itkimme yhdessä hetken, ennen kuin jouduin lopettamaan puhelun ja viemään työtarvikkeita varastoon. Työpäivän lopuksi ilmoitin esimiehelleni olevani ainakin seuraavan päivän poissa. Matka kotiin oli kamala. Yritin pidätellä itkua huonoin menestyksin. Olin joskus kuvitellut, ettei isän kuolema tuntuisi oi
Viimeisestä päivityksestä on taas kauan! Kevääni oli opintojeni suhteeni hyvin kiireinen ja luulisi, että kiireen hellittyä sitä osaisi ottaa rennosti. Vaan en minä. Minä sen sijaan jatkan suorittamista ottamalla kesälle muutaman kurssin täyden työviikon lisäksi. Pääsin Malmin hautausmaalle kesätöihin ja palkka ei niissä hommissa ole kovin suuri. Päätin osittain siitä syystä opiskella kesälläkin, jotta saisin kesäopintotukea. Suurempi syy on se, että jostain kumman syystä olen ahminut opintopisteitä ja ennen toisen lukuvuoden alkua minulla pitäisi olla kasassa noin 80 opintopistettä. Niistä tosin 12 olen suorittanut avoimessa yliopistossa ennen kuin pääsin yliopistoon sisään. Haluan antaa vinkin nuorille lukijoilleni, joilla ei vielä ole paljon työkokemusta; kaikki työ on arvokasta. Oli se sitten siivoamista tai mäkin kassalla olemista, mutta työkokemus auttaa pääsemään parempiin töihin myöhemmin. Oma kesätyönhakuni jäi myöhäiseen ja pelkäsin, etten sen takia saa töitä kesälle. Olen

Ajatuksissa on voimaa

Huomasin hiljattain kirjaston hyllyssä lupaavan oloisen kirjan. Kirja käsittelee henkisten vetovoiman lakeja ja kirjan pohjimmainen teema on, että ajatukset luovat todellisuutta. Pam Groutin E2 - Yhdeksän energiatestiä jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutta sisältää nimensä mukaisesti testejä, joiden pitäisi todistaa eräänlaisen "voimakentän" olemassa olon. Olen hyvin skeptinen ihminen ja kaiken maailman henkiset ilmiöt saavat minut lähinnä pyörittelemään silmiäni. Siitä huolimatta aloin lukea kirjaa ennakkoluulottomasti. Kirjassa toistetaan jatkuvasti, kuinka mieli muokkaa todellisuutta. Tämän väitteen voin vielä allekirjoittaa. Onhan se loogista, että näet ympärilläsi asioita, jotka pyörivät paljon mielessäsi. Negatiivisten ajatusten vallatessa mielen, näet pääasiassa negatiivisia asiota. Odottaessasi lasta, näet jatkuvasti ympärilläsi vauvoja, lapsia ja odottavia äitejä. Suurin syy lainata kirja olikin juuri oman mielen hallinnassa. Jos voin muokata vatsa

Elämä kuin kauniista ja rohkeista

Alan olla jo turta huonoihin uutisiin. Kun kuvittelen, että viimein alkaa mennä paremmin, nurkan takana odottaa jo seuraava vastoinkäyminen. Huomaan kuitenkin, ettei huonot uutiset enää lannista minua niin paljon ja se on hyvä se - vaikka energiaa niiden hoitaminen vie rutkasti. Mieluiten keskittyisin ainoastaan opintoihini, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista. Kerron lyhyesti viimeisimmästä uutisesta. Olemme poikaystäväni kanssa riidelleet pitkään entisen vuokranantajamme kanssa. En paljasta yhtiön nimeä, mutta se on kohtuullisen suuri firma, joka omistaa asuntoja useilla paikkakunnilla. Kaikki alkoi homeesta. Huomasimme, että asunnon nurkkiin ja ikkunan alle kerääntyy hometta ja ilmoitin siitä isännöitsijälle. Sen sijaan, että asunnon kunto olisi tultu tarkastamaan tai tilanteessa olisi aloitettu jonkinlaiset toimenpiteet isännöitsijä vastasi minulle ettei asunnossa saa kuivata pyykkiä ja pölyjä pitäisi pyyhkiä paremmin. SIIS TÄH?! Ensinnäkin, järjestyssäännöt eivät kieltä

Pyykinpesun ABC

Minulla on huomenna tentti pesu- ja puhdistusaineista ja kurssi on tähän mennessä ollut itselleni hankalin. Kyseisellä kurssilla ei riitä, että kuuntelee luennoilla ja menee lukematta tenttiin, mikä on tähän asti toiminut itselläni yllättävän hyvin. Olen nimittäin saanut kolmosen lähes joka kurssista ja eräästä kurssista, johon luin jopa kolme tuntia, sain vitosen. Mutta pesu- ja puhdistusaineista joudun opiskelemaan urakalla, jotta saisin edes tuon kolmosen. Siksi päätin kirjoittaa postauksen pyykinpesusta. Saan samalla kerrattua ja jaettua lukijoille ehkä tuntemattomemmista aiheista tietoa. Uskon, että tästä ohjeesta on apua pesuainepurkkien sisältöjen tulkitsemiseen! A - AIKA Aikaa tarvitaan: pinnan kastumiseen pinta-aktiivisten aineiden (tensidien) kulkeutumiseen rajapinnoille jotta lika ehtii reagoida veden ja pesuaineen kanssa Puhdistusaikaan vaikuttavat mm: lian ominaisuudet ja määrä pesutapahtuman olosuheet; pH, mekaniikka, puhdistuksen tekniikka... E - E

Katsaus syksyyni

Kuten olette varmaankin huomanneet, en ole kirjoittanut blogiani kuukausiin. Syy siihen on hyvin kiireisessä syksyssäni enkä ole yksinkertaisesti jaksanut panostaa mihinkään ylimääräiseen. Lupaan parantaa tapojani ja julkaista uusia postauksia useamminkin kuin kerran puolessa vuodessa :) Aloitin viime syksynä opiskelun Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa ja opiskelen kotitalousopettajaksi. En ole katunut päivääkään, että hain kyseiseen koulutukseen! Opinnot ovat tähän mennessä olleet hyvin mielenkiintoisia ja olen oppinut paljon uutta ruoanlaitosta ja siivouksesta. Tulen luultavasti jatkossa jakamaan kanssanne oppimiani asioita, sillä olen saanut uusia näkökulmia niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin pyykinpesu. Irtisanoin itseni kuultuani, että pääsen opiskelemaan. Olen lähes kolmen vuoden ajan ollut vuokratyönvälitysfirmassa passiivisena työntekijänä ja syksyllä aktivoin itseni ja olen opiskeluiden ohella tehnyt pääasiassa kassavuoroja. Vasta nyt osaan arvostaa jaksam