Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Kroatian roadtrip

Olin aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen heti matkamme jälkeen, mutta syksyn vaikeuksieni vuoksi jätin kirjoittamishommat kokonaan syrjään. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten kirjoitan nyt viime vuoden Kroatian matkastani. Sain viime keväänä poikaystävältäni syntymäpäivälahjaksi lentoliput Kroatiaan. Hän oli suunnitellut matkaa ystävänsä kanssa ja kysyi, haluaisinko lähteä heidän mukaansa matkalle. Ai että tahdoinko?! Totta mooses minä tahdoin. Pojat olivat suunnitelleet menevämme Outlook festareille, jotka olisivat kestäneet viisi päivää. Halusimme käydä myös Plitvicen kansallispuistossa, joka on Unescon maailmankohde. Netistä löytyvien kuvien mukaan paikka näytti paratiisilta. Päädyimme lopulta ostamaan liput festivaalien aloituskeikalle, jonka pääesiintyjänä oli Damian Marley. Lämppäreinä olivat ASM, Slum Village ja Iration Steppas. Näin meille jäi myös enemmän aikaa kiertää Kroatiaa. Olimme etukäteen päättäneet vain kaksi kohdetta, joita oli Plitvicen
Heippa taas! Olin jo lähes päättänyt jättää bloggailut taakse, kunnes tulin sattumalta katsomaan blogini tilastoja. En ole viime elokuun jälkeen kirjoittanut blogiani, mutta siitä huolimatta sivuni katselukerrat ovat pysyneet kutakuinkin samoina kuin ennenkin. Siitä syystä päätin jatkaa taas höpinöitäni täällä blogissani :) Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, isäni kuoli viime syksynä. Jo pelkästään siinä olisi ollut tarpeeksi käsiteltävää, mutta vaikeudet eivät loppuneet siihen. Muutamia kuukausia isäni kuoleman jälkeen päätimme poikaystävämme kanssa laittaa kantapäät vastakkain ja jatkaa eri suuntiin. Olimme siihen mennessä seurustelleet 5,5 vuotta, joten ero luonnollisesti otti koville. Opintoni ja oma jaksaminen olivat pahasti koetuksella, mutta onneksi opettajat suhtautuivat tilanteeseeni ymmärtävästi ja sain lisäaikaa koulutöiden palautuksiin. Olen elänyt koko syksyn ja talven päivä kerrallaan ja yrittänyt selviytyä opinnoistani. Koska jäin yksin asumaan yhteiseen asun