Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2014.

Ihanat, kamalat kakut!

Olen pidemmän aikaa halunnut kirjotella tänne, mutta pari viime viikkoa ovat olleet niin hektisiä, että aika vain ei ole riittänyt. Tulin aiemmin luvanneeksi kirjoittaa leipomisaiheisen postauksen. Olin luvannut tehdä kaverilleni ja hänen ystävälleen syntymäpäiväkakut. Tuota lupausta kirosin katkerana juhlapäivänä. Ihan kuin yhdessä kakussa ei olisi tarpeeksi tekemista! Aluksi teidän tulisi ehkä tietää hieman leipomistaustastani. Lapsuudenkodissani leivottiin aika usein, vaikkakin loppuaikoina äitini jätti homman suosiolla minulle ja siskolleni. Ensimmäisen leivonnaiseni tein 11-vuotiaana, jolloin valmistin ystäväni kanssa mokkapaloja, tai ainakin semmoisia niistä piti tulla. Homma sujui muuten hyvin, mutta jostain syystä laitoimme kuorrutteeseen kahvin sijasta kahvinpuruja. Kuten voitte arvata, mokkapalojen maku ei ollut kovin hyvä, mutta siitä huolimatta urhollisesti söimme tuotostamme. Sen jälkeen olen leiponut epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta leivonnaisteni laatu on onneksi

Tama on rassismi

HUOM! Mielensäpahoittajien ja ammattiloukkaantujien suositellaan jättämään tämä teksti lukematta! En ole vastuussa nenään vedettyjen herneiden aiheuttamista vahingoista. Olen kotoisin Jakomäestä, jossa vietin 19 vuotta elämästäni. Jakomäki on tunnetusti "huono-osaisten" lähiö, jonka työttömyysaste on Helsingin suurin (2011: 15,1%), korkeakoulututkinnon suorittaneiden asukkaiden määrä alhaisin (2012: 9,6 %) ja viidesosa (2010: 20,4%) jakomäkeläisistä on maahanmuuttajataustaisia. Karuista luvuista huolimatta Jakomäki on ollut upea paikka kasvaa. Olen saanut lapsena temmeltää monipuolisen luonnon keskellä, elää paikassa, jossa kaikki tuntevat tai vähintään tietävät toisensa ja jonka monipuolisen väestön keskellä vallitsee ainutlaatuinen yhteishenki. Voisin selittää ummet ja lammet lapsuudestani Helsingin ehkä tunnetuimmassa lähiössä, mutta tällä kertaa keskityn maahanmuuttajiin. Keitä ovat nämä tyypit, jotka "vievät meidän naisemme, verorahamme ja työmme"? Kaikki

Työtä, opiskelua ja kuulumisia

Hellurei ja hellät tunteet! Viime aikoina on kirjoittelu jäänyt vähemmälle. Olen ollut super kiireinen ja lisäksi olen suomalaisen lääketieteen edistämisen nimissä lainannut läppäriäni tulevaisuuden huippu-lääkärille, siskolleni.  Kännykällä kirjottelu ei ole innostanut, joten olen suosiolla jättänyt blogin päivittelyn minimiin. Kiireitäni selittää opiskelu työn ohella. Hain viime keväänä yliopistoihin opettajankoulutus linjoille, mutta jäin varasijoille. Myöhemmin minulle selvisi, että koulupaikka jäi 10 pisteen päähän. Masennuin aluksi, mutta pian päätin edistää mahdollisuuksiani päästä sisään ensi syksynä. Aloitin elokuussa ravintotieteiden verkkokurssin ja sain sen luentopäiväkirjan valmiiksi marraskuun puolessa välissä. Kurssin lisäksi olen koko syksyn harjotellut matematiikkaa. Päätin heinäkuussa korottaa ylioppilaskirjoituksiani, jotta saisin paremmat pisteet koulumenestyksestä yliopistohaussa. Aluksi minun oli tarkotus korottaa kirjoittamani pitkä matematiikka ja kirjoittaa