Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Yhdysvallat - KFC kana

Innostuin pari vuotta sitten muiden maiden ruokakulttuureista ja tuolloin päätin tehdä joka viikko jollekin maalle tyypillistä ruokaa. Ensimmäisellä viikolla tein KFC kanaa, jota olin jo pitkään himoinnut. Seuraavalla viikolla tein mielikuvituksellisesti bratwurstia ja pekoni-hapankaalia, jonka jälkeen innostukseni laantui. Selasin muutama päivä sitten vanhaa blogiani, jonne olin laittanut ohjeen tästä KFC tyylisestä kanasta. Ajattelin taas tutustua ulkomaisiin ruokakulttuureihin, mutta tällä kertaa teen noita vieraita ruokia vain kerran kuussa, jotta innostus ei pääty yhtä nopeasti kuin kanan lento. Otan mielellään ehdotuksia maista, joiden ruokiin tutustun! Tässä kuitenkin näiden KFC kanojen ohje. Olen jo jonkun aikaa haaveillut KFC kanasta. Valitettavasti Suomessa ei vielä ole kyseisen pikaruokaketjun ravintolaa, joten päätin tehdä KFC tyylistä kanaa itse. Ohjeen löysin suosikki ruokablogistani Pastanjauhantaa ( http://pastanjauhantaa.blogspot.fi/2008/04/kotikokin-kfc-fritee

Jakomäki - kotimäki

"Jakomäki on huonomainen lähiö, joka symboloi lähiöiden ongelmia työttömineen ja alkoholisteineen. Lähiö rakennettiin 1960-luvun lopulla helpottamaan helsinkiläisten asuntopulaa.  Suurin osa ( 66,0 %, 2009) Jakomäen asunnoista on vuokra-asuntoja. Jakomäen työttömyysaste on Helsingin suurin (2011: 15,1%), korkeakoulututkinnon suorittaneiden asukkaiden määrä alhaisin (2012: 9,6 %) ja viidesosa (2010: 20,4%) jakomäkeläisistä on maahanmuuttajataustaisia." Wikipedia Useimmat ovat luultavasti kuulleet Jakomäestä ja voisin lyödä pääni pantiksi siitä, että jutut eivät ole olleet kovin imartelevia. Olen asunut lähes koko pienen ikäni Jakomäessä ja nyt haluankin antaa lukijoille rehellisen näkemyksen lähiöstä. Palaan ajassa kauas taakse päin, vuoteen 1978. Äitini oli tuolloin 13-vuotias ja hänen elämänsä mullistui täysin. Mummoni ja isoisäni olivat eronneet äitini ollessa 9-vuotias, mutta 4 vuotta myöhemmin mummo muutti lapsien kanssa pienestä keskustan asunnosta Helsingin uu

Tammikuun LivBox

Sain LivBoxini toissapäivänä ja paketti oli niin mieluinen, että rupesin tutkailemaan ja availemaan tuotteita ennen kuvien ottoa, jonka vuoksi käytän LivBoxin omia mainoskuvia. Tämä oli ehdottomasti paras saamani boksi! Ainoastaan vaihtoehtoinen tuote oli pienen pieni pettymys - tuntuu, että saan aina huonoimmat vaihtoehtoiset. Viime kuun boksista unohdin joulukiireiden keskellä kirjoittaa, mutta pidin kyllä siitäkin! La Roche-Posay - Lipikar Baume AP+ -voide ( Suositushinta 19 € / 200 ml ja 25 € / 400 m)  Voide sopii erittäin kuivalle, herkälle ja atopiaan taipuvaiselle iholle. Aqua Posae Filiformis -ainesosan sisältävä koostumus vahvistaa ja tasapainottaa ihon omaa suojakerrosta ulkoisia ärsykkeitä vastaan ja pitää ihon kunnossa pidempään. Voiteen kutinaa rauhoittava vaikutus tuntuu iholla välittömästi ja miellyttävä tunne kestää pitkään. Levitetään päivittäin puhtaalle ja kuivatulle vartalon ja/tai kasvojen iholle. Voide sopii koko perheen käyttöön, myös vauvoi

Vuoteni 2015 alkaa masentavasti

Vuoden vaihde on hyvin symbolinen tapahtuma; silloin monet tekevät lupauksia uudelle vuodelle ja useat kuvittelevat voivansa aloittaa vuoden "puhtaalta pöydältä". Itsellenikin uusi vuosi toi paineita, sillä aluksi näytti siltä, että joutuisin viettämään vuodenvaihdetta yksin kotona. Minään muuna päivänä tilanne ei olisi kauhistuttanut minua, mutta uusi vuosi tuo paineita viettää vuodenvaihde ystävien seurassa, joten vaivuin aluksi epätoivoon, ennen kuin suunnitelmat selkenivät. Loppujen lopuksi vietinkin vuodenvaihteen poikaystäväni, ystäväni ja hänen ystäviensä seurassa. Minun vuoteni alkaa synkissä merkeissä. Joulukuussa rahatilanteeni paheni yllättäen. Aluksi tilanne olisi ollut ihan siedettävä, mutta huono onni ei jäänyt siihen. Tällä viikolla vein pikkuveljeni ja uusi-seelantilaisen vieraamme Serenaan ja luulin, että olin ostanut lähtiessäni seutulipun. Espoon puolella junaan saapui tarkastajia ja yksi heistä sanoi, ettei kortiltani ollut veloitettu lipun hintaa, jote