Rottakoe

Lukijani tietävätkin, että viime vuoteni oli minulle erittäin rankka. Jaksamiseni oli pahasti koetuksella, kun ensiksi menetin isäni ja pian sen jälkeen erosin vuosien parisuhteesta. Viime vuoden joululoma antoi minulle aikaa toipua ja rauhoittua. Huomasin pohtivani yhä useammin elämääni; millainen se on ja millainen haluaisin sen olevan. Tajusin, että minulla on kyllä paljon haaveita, mutta en ole tehnyt paljoakaan, jotta ne toteutuisivat. Monille haaveilleni, kuten perheen perustaminen, en voi yksin tehdä paljoakaan, mutta lukemattomille haaveille voin. Näin jälkikäteen huomaan, kuinka paljon olenkin kasvanut ja kehittynyt viime syksystä. Nykyään tunnen itseni ja rajani paremmin, ja pyrin määrätietoisesti elämään niin, etten joudu vanhana katumaan menetettyjä tilaisuuksia. Siitä syystä teinkin itselleni bucket listin , eli listan asioista, jotka haluan tehdä ennen kuolemaani. Vasta viime vuonna havahduin tosissaan siihen, kuinka rajallinen elämä oikeastaan onkaan. Voin vaikka jo huom

Olin jo lähes päättänyt hylätä blogini kokonaan. Mikäs se sellainen blogi on, johon ilmestyy uusi teksti kerran, pari vuodessa? Ei kovin hyvä. Minulla on muutamia aloitettuja luonnoksia kesältä, mutta ikinä en saanut kirjoitettua niitä loppuun. Viime päivinä kuitenkin miettinyt useammin, herättelisinkö vanhan kirjoitusinnon henkiin. Vaikka ihan omaksi ilokseni. Joten tässä sitä ollaan, kirjoittamassa uutta tekstiä kuukausien tauon jälkeen. Tauolle oli tosin ihan hyvä syy. Työskentelin viime kesänä Fazerin leipomossa 40h viikossa tehden ainoastaan ilta- ja yövuoroja. Onneksi olen hyväuninen, joten onnistuin helposti mukauttamaan unirytmini työaikoihin. Hankalampaa oli sopeuttaa sosiaalista elämää työhön. Tein vuoroviikoin iltavuoroa ja vuoroviikoin yövuoroa. Iltavuoron työajat sijoittuivat pääasiassa 16-24 ajalle, joten iltavuoroviikoilla en tehnyt mitään muuta kuin töitä. Pyöräilin työmatkat ja olin yleensä hieman ennen yhtä kotona, mutta unta sain vasta kahden ja neljän välillä. A

Olin aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen heti matkamme jälkeen, mutta syksyn vaikeuksieni vuoksi jätin kirjoittamishommat kokonaan syrjään. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten kirjoitan nyt viime vuoden Kroatian matkastani. Sain viime keväänä poikaystävältäni syntymäpäivälahjaksi lentoliput Kroatiaan. Hän oli suunnitellut matkaa ystävänsä kanssa ja kysyi, haluaisinko lähteä heidän mukaansa matkalle. Ai että tahdoinko?! Totta mooses minä tahdoin. Pojat olivat suunnitelleet menevämme Outlook festareille, jotka olisivat kestäneet viisi päivää. Halusimme käydä myös Plitvicen kansallispuistossa, joka on Unescon maailmankohde. Netistä löytyvien kuvien mukaan paikka näytti paratiisilta. Päädyimme lopulta ostamaan liput festivaalien aloituskeikalle, jonka pääesiintyjänä oli Damian Marley. Lämppäreinä olivat ASM, Slum Village ja Iration Steppas. Näin meille jäi myös enemmän aikaa kiertää Kroatiaa. Olimme etukäteen päättäneet vain kaksi kohdetta, joita oli Plitvicen

Heippa taas! Olin jo lähes päättänyt jättää bloggailut taakse, kunnes tulin sattumalta katsomaan blogini tilastoja. En ole viime elokuun jälkeen kirjoittanut blogiani, mutta siitä huolimatta sivuni katselukerrat ovat pysyneet kutakuinkin samoina kuin ennenkin. Siitä syystä päätin jatkaa taas höpinöitäni täällä blogissani :) Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, isäni kuoli viime syksynä. Jo pelkästään siinä olisi ollut tarpeeksi käsiteltävää, mutta vaikeudet eivät loppuneet siihen. Muutamia kuukausia isäni kuoleman jälkeen päätimme poikaystävämme kanssa laittaa kantapäät vastakkain ja jatkaa eri suuntiin. Olimme siihen mennessä seurustelleet 5,5 vuotta, joten ero luonnollisesti otti koville. Opintoni ja oma jaksaminen olivat pahasti koetuksella, mutta onneksi opettajat suhtautuivat tilanteeseeni ymmärtävästi ja sain lisäaikaa koulutöiden palautuksiin. Olen elänyt koko syksyn ja talven päivä kerrallaan ja yrittänyt selviytyä opinnoistani. Koska jäin yksin asumaan yhteiseen asun