Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Pyykinpesun ABC

Minulla on huomenna tentti pesu- ja puhdistusaineista ja kurssi on tähän mennessä ollut itselleni hankalin. Kyseisellä kurssilla ei riitä, että kuuntelee luennoilla ja menee lukematta tenttiin, mikä on tähän asti toiminut itselläni yllättävän hyvin. Olen nimittäin saanut kolmosen lähes joka kurssista ja eräästä kurssista, johon luin jopa kolme tuntia, sain vitosen. Mutta pesu- ja puhdistusaineista joudun opiskelemaan urakalla, jotta saisin edes tuon kolmosen. Siksi päätin kirjoittaa postauksen pyykinpesusta. Saan samalla kerrattua ja jaettua lukijoille ehkä tuntemattomemmista aiheista tietoa. Uskon, että tästä ohjeesta on apua pesuainepurkkien sisältöjen tulkitsemiseen! A - AIKA Aikaa tarvitaan: pinnan kastumiseen pinta-aktiivisten aineiden (tensidien) kulkeutumiseen rajapinnoille jotta lika ehtii reagoida veden ja pesuaineen kanssa Puhdistusaikaan vaikuttavat mm: lian ominaisuudet ja määrä pesutapahtuman olosuheet; pH, mekaniikka, puhdistuksen tekniikka... E - E

Katsaus syksyyni

Kuten olette varmaankin huomanneet, en ole kirjoittanut blogiani kuukausiin. Syy siihen on hyvin kiireisessä syksyssäni enkä ole yksinkertaisesti jaksanut panostaa mihinkään ylimääräiseen. Lupaan parantaa tapojani ja julkaista uusia postauksia useamminkin kuin kerran puolessa vuodessa :) Aloitin viime syksynä opiskelun Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa ja opiskelen kotitalousopettajaksi. En ole katunut päivääkään, että hain kyseiseen koulutukseen! Opinnot ovat tähän mennessä olleet hyvin mielenkiintoisia ja olen oppinut paljon uutta ruoanlaitosta ja siivouksesta. Tulen luultavasti jatkossa jakamaan kanssanne oppimiani asioita, sillä olen saanut uusia näkökulmia niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin pyykinpesu. Irtisanoin itseni kuultuani, että pääsen opiskelemaan. Olen lähes kolmen vuoden ajan ollut vuokratyönvälitysfirmassa passiivisena työntekijänä ja syksyllä aktivoin itseni ja olen opiskeluiden ohella tehnyt pääasiassa kassavuoroja. Vasta nyt osaan arvostaa jaksam