Jakomäki - kotimäki

"Jakomäki on huonomainen lähiö, joka symboloi lähiöiden ongelmia työttömineen ja alkoholisteineen.
Lähiö rakennettiin 1960-luvun lopulla helpottamaan helsinkiläisten asuntopulaa.  Suurin osa (66,0 %, 2009) Jakomäen asunnoista on vuokra-asuntoja. Jakomäen työttömyysaste on Helsingin suurin (2011: 15,1%), korkeakoulututkinnon suorittaneiden asukkaiden määrä alhaisin (2012: 9,6 %) ja viidesosa (2010: 20,4%) jakomäkeläisistä on maahanmuuttajataustaisia." Wikipedia

Useimmat ovat luultavasti kuulleet Jakomäestä ja voisin lyödä pääni pantiksi siitä, että jutut eivät ole olleet kovin imartelevia. Olen asunut lähes koko pienen ikäni Jakomäessä ja nyt haluankin antaa lukijoille rehellisen näkemyksen lähiöstä.

Palaan ajassa kauas taakse päin, vuoteen 1978. Äitini oli tuolloin 13-vuotias ja hänen elämänsä mullistui täysin. Mummoni ja isoisäni olivat eronneet äitini ollessa 9-vuotias, mutta 4 vuotta myöhemmin mummo muutti lapsien kanssa pienestä keskustan asunnosta Helsingin uuteen lähiöön, Jakomäkeen. Mummollani on hyvin tyypillinen tarina siitä, kuinka 70-luvulla päädyttiin Jakomäkeen. Lähiön huonomaineisuus periytyy 60-, 70- ja 80- luvuilta, jolloin meno oli villiä. Uuteen lähiöön pukkautuneet ihmiset tuntivat juurettomuutta, joka saattoi vaikuttaa häiriökäyttäytymisen lisääntymiseen. Jakomäki oli 80-luvulla poliisille työlästä aikaa; tuolloin pimeän viinan myyminen ja rock- ja rockabilly musiikkiin liitetty alkoholi ja räyhääminen lisäsivät häiriöitä ja Jakomäkeläiset ja Kontulalaiset ottivat yhteen harva se päivä.

Minä synnyin vuonna 1993 keskelle lamaa. Äitini ja isäni olivat tuolloin naimisissa ja heillä oli entuudestaan kaksi lasta. Mummoni asui viereisessä rapussa ja sain koko lapsuuteni asua mummoni lähellä. Syntymäni jälkeen ei mennyt kovin monta vuotta ennen kuin vanhempani erosivat isäni alkoholinkäytön takia. Näin ollen minunkin taustani on aika tyypillistä Jakomäkeä. Olen jo kolmannen polven Jakomäkeläinen, mikä ei ole kovin ihmeellistä Jakomäessä; kun sinne kerran tullaan, siellä usein vietetään koko elämä. Lapsuuteni vietin "Jakomäen paremmalla puolella", Suurmetsässä. Virallisesti Suurmetsä on alue, johon kuuluu Puistola, Heikinlaakso, Alppikylä, Tattarisuo ja Jakomäki, mutta Jakomäkeläisille nimitys viittaa osaan Jakomäestä. Jakomäen jakaa kahtia tie, jonka toiselle puolelle jää koulut, ostari ja lähes kaikki muut palvelut. Tätä osaa jakislaiset kutsuvat Jakomäeksi ja tien toiselle puolelle jäävää aluetta Suurmetsäksi. Suurin osa omistusasunnoista sijaitsee Suurmetsän puolella. Myös kiinteistönvälittäjät ovat ottaneet tuon nimityksen käyttöönsä, jotta asunnot kävisivät paremmin kaupaksi. Äitini ei vieläkään myönnä asuvansa Jakomäessä, vaan hän sinnikkäästi väittää Suurmetsän olevan oma, Jakomäestä irrallaan oleva alue.

Luonto on olennainen osa Jakomäkeä - alueella sijaitsee paljon metsää, Helsingin suurin ja paksuturpeisin suo, sekä hiekkakuopat, joissa on uintimahdollisuus. Helsingin korkein kohta sijaitsee Jakomäen kallioilla. Jakomäen ja Rajakylän välissä sijaitsee metsäalue, jossa on ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja. Monipuolinen luonto tarjosi pienelle tytölle lukemattomia seikkailuja. Lapsuudenkotini vieressä sijaitsee suuri metsä, jossa vietin paljon aikaa lapsena. Tuo metsä tarjosi minulle useampia leikkejä kuin yksikään leikkipuisto pystyy antamaan. Vuoroin leikimme metsässä susia, toisinaan rakensimme majoja tai pieneen jokeen patoja. Jokaisena äitienpäivänä kävin aamulla keräämässä metsästä äidilleni valkovuokkoja. Kesäisin kävin usein "Prutskilla", Jakomäen hiekkakuopilla uimassa. Prutskista liikkuu valtavasti urbaaneja legendoja; olen esimerkiksi kuullut, että eräs poika hukkui sukeltaessaan rautarenkaan läpi jääden siihen jumiin. Varmaa on se, että vuosien saatossa sinne on useampikin hukkunut, mutta muista tarinoista en voi olla varma. Prutski on jakomäkeläisten oma ajanviettopaikka, jonne tullaan uimaan, grillaamaan, dokaamaan, uittamaan koiria koiralammella, kalastamaan, ottamaan aurinkoa ja jopa telttailemaan.

Jakomäki on paikka, jonka asukkaiden välillä on ainutlaatuinen yhteenkuuluvuuden tunne. Ihmiset tuntevat naapurinsa ja jakomäkeläiset tunnetaan vähintään naamasta. Kouluun mennessäni huomasin asian. Ennen peruskoululaiset jaettiin kolmeen rakennukseen: yläasteelle, ala-asteelle ja "pikkukouluun", jossa sijaitsi 1-2 luokkalaisten tilat. Heti ensimmäisellä luokalla huomasin, että kavereita sai joka luokalta. Pikkukoulussa ollessani en pahemmin tutustunut vanhempiin oppilaisiin, mutta kolmannella luokalla aloin viettää aikaa myös vanhempien oppilaiden kanssa. En muista, kuinka tutustuin noihin vanhempiin tyttöihin, mutta minut otettiin avosylin vastaan heidänkin seuraan. Kiusaamista esiintyi erittäin vähän ja tiedän oikeastaan vain yhden oppilaan ikäpolvestani, jota satunnaisesti kiusattiin. Muiden kesken "kiusaaminen" oli lähinnä hyväntahtoista kuittailua puolin ja toisin. Eräs opettajani totesikin, että Jakomäessä oppilaat tuntevat toisensa hyvin ja oppilaiden välillä on erittäin hyvä yhteishenki. Sama opettaja oli aiemmin opettanut myös niin kutsutussa eliittikoulussa, mutta viihtyi paljon paremmin Jakomäen yläasteella. Yläasteikäisten elämään kuuluu koulusta lintsaaminen. Näin oli toki meidänkin koulussa, mutta luulen sitä olleen vähemmän kuin muissa kouluissa. Vaikka koulu ei toisia kiinnostanutkaan, he saapuivat silti kouluun viettämään kavereiden kanssa aikaa. Itse olen aina ollut "ihan hyvä" koulussa - menin aina sieltä mistä aita oli matalin, mutta silti sain hyviä arvosanoja. Itse lintsailin hyvin harvoin kokonaisia päiviä, mutta silloin tällöin skippasimme pari tuntia ja vietimme ne koulun käytävillä. Tulipahan eräällä lintsatulla tunnilla opittua katsomaan kieroon niin, että toinen silmä katsoo suoraan ja toinen kieroon!

Suurin osa ikäpolvestani haki yhteishaussa ammattikouluun. Minä kuuluin niihin n. 30% nuorista, joka haki lukioon. Muutama koulutoverini ei hakenut minnekkään vain heistä tuli näitä surullisen kuuluisia "elämämkoululaisia", joille päihteet menivät kaiken edelle. Monet voivat kuvitella, että jakomäkeläisistä ei tule mitään. Senhän kertovat jo tilastotkin! Todellisuudessa Jakomäestä tulee ihan normaaleja (ja koulutettuja) ihmisiä, joista useimmat muuttavat aikuisiällä pois Jakomäestä, ja näin tilastoista poistuvat suuri osa koulutetusta väestöstä. Koulutovereistani vain hyvin pieni osa jätti koulut peruskoulun jälkeen kesken, muut sitten ovat hyvin erilaisilla aloilla; eräs työskentelee mäkin kassalla, toisesta tuli hunks -tanssija, yksi opiskelee hammaslääketiedettä, toinen on menestynyt kansainvälisissä kondiittorikisoissa. Voisin väittää, että näistä nykyisistä Jakomäen narkkareista ei olisi muutenkaan tullut mitään, vaikka he olisivatkin pysyneet aineista erossa. Kun koulu ei kiinnosta, mutta alkoholi maistuu sitäkin enemmän, lopputulos ei voi olla kovin hyvä.

Jakomäessä lapset kasvavat aikaisemmin aikuisiksi.
Tai no, aikuinen on hieman väärä sana - oikeastaan pitäisi sanoa, että jakomäkeläiset lapset näkevät elämää aikaisemmin kuin muut. Asialla on sekä hyvät että huonot puolensa. Useimmilla jakomäkeläis-vanhemmilla ei ole rahaa niin paljon kuin keskiverto suomalaisella. Näin ollen jakomäkeläisistä lapsista ei muutamaa poikkeusta lukuunottamatta todellakaan tule hemmoteltuja kakaroita ja nuoret aloittavat työnteon aikaisin. Itse aloitin työskentelemisen heti kun se vain oli mahdollista, eli 14-vuotiaana. Aluksi tein vain 5 viikkoa töitä kesälomalla, mutta jo 15-vuotiaana aloin työskentelemään lähikaupassani viikonloppuisin. Tuolloin teimme äitini kanssa sopimuksen, että saan  lapsilisäni omaan käyttööni, mutta siitä rahasta jouduin maksamaan puhelinlaskuni ja kaikki vaatteeni. Äitini kustansi harrastuksiin ja kouluun liittyvät menot. Mielestäni tuo oli oiva tapa opettaa nuorelle rahankäyttöä. Työnteon aloittaminen nuorella iällä on minusta erittäin hyvä asia - tällöin nuori oppii ottamaan vastuuta omasta pärjäämisestään ja rahankäytöstään.

Aikuisten huonoihin tapoihin tutustuttiin myös nuorena. Eräs jakomäkeläinen on sanonut Jakomäen olevan "päihteidenkäytön yliopisto". Valitettavasti kuvaus pitää hyvin paikkansa. Omalla kohdallani päihteet astuivat mukaan kuvioihin jo ollessani 14-vuotias. Tuolloin aloin kaverini kanssa polttamaan tupakkaa ja kokeilemaan alkoholia. Alkoholia nautimme vanhemmilta salaa ja väitimme vanhemmille menevämme toistemme luo yöksi. Yleensä joimme viinaa, koska sitä sai halvalla ja siitä tuli varmasti känniin. Vaikka saatoimmekin tehdä joitakin tyhmiä asioita humalassa, pidimme aina huolta toisistamme. Yläasteelle mennessäni tupakka oli yhtäkkiä muuttunut muotiaineeksi; kaikki kovat mimmit ja kundit polttivat tupakkaa. Opettajat puuttuivat tupakointiin vähän tai ei ollenkaan. Useimmat vain kehottivat menemään tupakalle koulualueen ulkopuolelle, kun alueella tupakointi oli kielletty. Koko kolmevuotisen yläasteen ajan vain kerran kotiini soitettiin tupakoinnin takia. Ollessani kuusitoista vuotias, sain minua neljä vuotta vanhemman siskoni passin käyttöön ja tuolloin juominen lisääntyi runsaasti. Noina aikoina useimmat kaverini joivat, mutta se tapahtui ulkona tai kotibileissä. Minä taasen pystyin siskoni passin avulla itse ostamaan juomani ja päästä baareihin sisään. En näytä ollenkaan siskoltani, joten olen yllättynyt, kuinka helposti sillä pääsi baariin sisään. Ainoastaan kerran minulta kysyttiin siskoni sotun loppuosaa, jonka olin kuitenkin opetellut ulkoa. Ikätoverini pääsivät baariin väärentämällä heidän mopokorttejaan. Opettelin itsekin taidon, joka oli hyvin yksinkertainen. Ajokortissa ja Aku Ankka -lehtien sivunumeroissa oli sama fontti ja leikkasimme lehdistä kaksi nollaa, väritimme nollien keskustat vaaleanpunaisella ja teippasimme pienillä teipeillä nollat syntymävuotemme kolmosten päälle. Useimmiten kävimme Tikkurilan Pormestari -yökerhossa, joka oli tunnettu siitä, että sinne pääsi helposti alaikäiset. Nykyäänhän ajokortin väärentäminen ei onnistu uuden hologrammin takia. Vaikka joinkin 16-vuotiaana usein, koulun hoidin aina hyvin. Äitini oli tietoinen tupakoinnistani ja juomisestani, mutta hän ei loppupeleissä puuttunut niihin paljonkaan. Tottakai aluksi sain huutoa ja puhutteluita, mutta äitini ei pystynyt vaikuttamaan tekemisiini. Hän luultavasti ymmärsi, että nuoruuteen kuuluu alkoholikokeillut ja auktoriteettien uhmaaminen. Luultavasti äitini olisi puuttunut tekemisiini kovemmalla kädellä, jos koulumenestykseni olisi kärsinyt niiden vuoksi.

Niin, ne aineet... väitän, että Jakomäestä saisi lähes mitä huumetta tahansa, jos vain tietää keneltä kysyä. Itselläni ei ollut teini-ikäisenä hinkua huumeiden kokeilemiseen, mutta tiedän monia, joilla oli. Useimmilla kokeilut jäivät pilven polttoon, mutta toisilla kuvioihin tuli myös vahvemmat aineet. Monille huumevastaisille ihmisille kaikki huumeet ovat ehdoton ei ja kaikenlaiseen käyttöön suhtaudutaan hyvin kielteisesti. Jakomäessä olen nähnyt jos jonkinlaista käyttöä ja toisiin suhtaudun suvaitsevaisemmin kuin toisiin. Vaarattomimmat käyttäjät rajaa käyttönsä alkoholiin ja/tai pilven polttoon. Näitä käyttäjiä on pakko sietää Jakomäessä. Alkoholi näkyy selkeästi ostarin katukuvassa ja pilvikin on jo arkipäivää osalle jakomäkeläisille. Olen oppinut hyväksymään näiden käyttäjien käytön, kunhan alkoholi tai pilvi ei vaaranna toisia henkilöitä tai käyttäjän elämän muita osa-alueita. Ajattelen, että toiset saavat tehdä elämillään mitä haluavat, kunhan muita ihmisiä ei aseteta vaaraan. Toiseen ryhmään kuuluvat viikonloppukäyttäjät. He saattavat viikonlopun aikana vetää jos jonkinlaista roinaa, mutta viikolla ollaan työkuntoisia. Tämäkin ryhmä on minusta melko harmiton, vaikka en katsokaan hyvällä itsensä myrkyttämistä kamalla. Kuitenkin nuo käyttäjät käyvät töissä, eivätkä elä vain sosiaalitukien avulla. Viimeiseen ryhmään kuuluvatkin sitten ne, jotka juovat tai käyttävät aineita aina kuin siihen on mahdollisuus. Oma isäni kuuluu tähän ryhmään. Hänen alkoholinkäyttönsä aiheutti paljon mielipahaa ja häiriötä perheessäni, enkä voi hyväksyä, että alkoholisti tai narkomaani aiheuttaa muille pahaa oman riippuvaisuutensa tähden.

Itse en ole kokenut Jakomäessä kovin vaarallisia tilanteita. Muistan ainoastaan kaksi itseäni pelottanutta tilannetta ja molempiin liittyy eräs naisromani. Ensimmäisellä kerralla tuo nainen pelotti minua, kun olin noin 11-vuotias. Pyöräilin koulun ohi, kun tämä romani alkoi huutelemaan minulle, että haluaisinko tietää miltä puukotus tuntuu. Neljä vuotta myöhemmin hän alkoi uhkailemaan minua hakkaamisella, koska "katsoin häntä väärällä tavalla". Molemmista tilanteista selvisin säikähdyksellä ja tilanteet menivät ohi, kun poistuin paikalta.

Tekstistäni saattaa saada ristiriitaisen kuvan Jakomäestä. Toisaalta olen saanut rauhallisen lapsuuden ja kasvaa mukavassa ympäristössä, toisaalta taas oma ja muiden päihteidenkäyttö on varjostanut nuoruuttani. Itselläni alkoholin käyttö on rauhoittunut erittäin paljon teinivuosistani, enkä 18 vuotta täytettyäni jaksanut edes alkaa ramppaamaan baareissa - se oli jo nähty. Nykyään käyn hyvin harvoin yökerhoissa ja alkoholinkäyttöni jää muutamaan viinilasilliseen silloin tällöin. Jakomäen juopunut väki ei ole saanut itseäni samalle radalle. Päinvastoin; alkoholinkäyttöni on luultavasti maltillisempaa kuin useimpien nuorien.

Nykyään Jakomäki on hyvin erilainen paikka kuin lapsuudessani. Sinne on rakennettu kaksi uutta jalkapallokenttää ja toinen on talvisin piilotettu kuplahalliin. Yläaste, uimahalli, ostari ja lähes kaikki kerrostalot on remontoitu ja yläastetta vastapäätä on rakennettu uusia omakotitaloja ja Jakomäki sai uuden kaupan, kun K-market avasi ovensa viime vuonna. Syksyllä 2014 käynnistyi vanhimpien kerrostalojen purkuoperaatio. Nuo talot olivat niin huonossa kunnossa, että uusien talojen rakentaminen tulee halvemmaksi kuin vanhojen korjaaminen. Osa minusta ajattelee, että vanha Jakomäki kuoli purkutyön alkaessa. Jakomäki on saanut kasvojenkohotuksen ja sinne on myös muuttanut paljon uusia ihmisiä, jolloin vanha ongelmalähiö ei enää näytä silmissäni niin ongelmaiselta. Hassua, pienenä häpesin kertoa muille olevani kotoisin Jakomäestä, mutta nykyään olen taustastani ylpeä. Lopuksi lisään vielä Jani Kalliojärven ottamat upeat kuvat, jotka mielestäni symboloivat Jakomäen "kuolemaa".

"Jakomäki, toisella kotimaisella Skitsobacka, on Pohjois-Helsingin tunnetuimpia alueita, joka muotoutuu lähinnä Lahden- ja Porvoonväylien väliin. Jakomäen tunnetuin nähtävyys onkin vain yksi huoltoasema. (Jota ei enää ole) Suurin osa helsinkiläisistä, suomalaisista puhumattakaan, ei ole ikinä käynyt Jakomäessä, mutta osaa silti sanoa paikasta jotain negatiivista. Jakomäki on onnistuneen kaupunkisuunnittelun metsään hylätty lehtolapsi. Virkamies, joka häipyi Viroon kaupunkisuunnittelulautakunnan koston pelossa, erehtyi kaavoittamaan alueen kokonaan kaupungin vuokra-asunnoiksi. Vuokra-asunnot vetävät tunnetusti puoleensa ihmisiä useista sosiaaliluokista, joten Jakomäessä asuu paljon humalaisia ja alkoholistiperheitä. Nämä pitävät paikkojen sekaisin panemisesta. Jakomäen bruttokansantuote vuodessa on arviolta 300 miljoonaa euroa, mutta köyhyysrajan alapuolella asuu Jakomäkiläisistä yli 99%. Jakomäen suurimmat tulot syntyvät ulkopaikkakuntalaisten nuorten alkoholin viennistä ja kulutuksesta, myös eräs tärkeä tulonlähde on Jakomäen Pohjanpoika johon kerääntyy viikonloppuisin Jakomäen eliitti (työssä käyvät). Keskimääräinen eliniänodote Jakomäessä on 27,6 vuotta (mukaan ei lasketa paikkakunnalta muuttaneita).
Yritysten poissiirtymä on Jakomäen arkipäivää. Jakomäen S-Market on yksi niistä harvoista elintarvikkeiden myyntipisteistä, jotka ovat vielä paikoillaan. mm. Jakomäen Makuuni joutui lopettamaan toimintansa jatkuvien tyhjien koteloiden ryöstön ja palauttamattomien lainojen vuoksi. Jakomäessä sijaitsee myös hammaslääkäri, vaikka monet Jakomäkeläiset eivät ole koko konseptista kuulleetkaan. Se on piilotettu syvälle pikkuteiden varjoihin, ja asiaan vihkiytymätön voisi erehtyä luulemaan sitä vain yhdeksi tavalliseksi vuokra-asunnoksi monien joukossa." Hikipedia