Siirry pääsisältöön

Testissä Bee Venom - luonnon oma botox voide!

Luin jonkin aikaa sitten Iltalehdestä Bee Venom -voiteesta, joka sisältää mehiläisen myrkkyä, joka kohottaa kasvoja ilman kipua ja pistoksia. Tämäkin voide on tullut tavallisen kuluttajan tietoisuuteen julkkisten ansioista ja esimerkiksi Victoria Beckham, Kate Middleton ja Kylie Minogue vannovat Bee Venomin nimeen.
Suhtaudun kauneusleikkauksiin erittäin kriittisesti, enkä ikinä voisi kuvitella ottavani botox-pistosta tai muita kirurgisia korjausleikkauksia. Sen takia on ehkä jopa ristiriitaista pyrkiä hankkimaan botox vaikutus voiteen avulla. Voidetta tosin käytetään ulkoisesti, eikä siitä tule yhtä keinotekoista ilmettä mitä botox-pistokset joillekin aiheuttaa. Kohdallani tuotteen testaamiseen ajoi silkka uteliaisuus. Minusta on kiinnostavaa, että yksi voide voisi saada niin näkyviä tuloksia aikaan, että syvätkin rypyt tasottuisi. Olen tähän mennessä säästynyt rypyiltä muutamaa otsaryppyä lukuunottamatta, eikä minulla ole oikeaa tarvetta kasvojen kohotukselle. Enemmänkin odotan voiteelta solujen uudistavaa vaikutusta, jonka seurauksena kasvot kirkastuisivat.
Bee Venom perustuu mehiläisen myrkyn aiheuttamaan ihon vastareaktioon; aivot luulevat, että ihoa on pistetty ja välittää viestin, että ihon on korjattava itsensä. Sen seurauksena veri ohjautuu alueelle, jolle on levitetty Bee Venomia ja näin kollageenin ja elastiinin tuotanto lisääntyy selkeästi. Valmistajien mukaan mehiläisen myrkyssä on ainoastaan yksi haittavaikutus - se aiheuttaa toisille allergisen reaktion. Itselläni ei pitäisi olla allergioita, mutta siitä huolimatta aion aluksi testata voidetta pienelle alueelle. 


Kultaa sisältävä silmänympärysvoide
Tilauksen naamiot. Mansikkanaamion sain veloituksetta!

Ensimmäiseksi haluan kiittää kauneusmaailma.fi:ä loistavasta palvelusta. Tilaan usein netistä erilaisia tuotteita, mutta yksikään muu verkkokauppa ei ansaitse erillistä hehkutusta. Kauneuskaupalla on hyvin laaja valikoima ja tilaukseni postitettiin heti tilauksen jälkeen. Lisäksi Bee Venom oli jopa 20 euroa halvempi kuin Sokoksen verkkokaupassa. Yllätyksekseni pakettiin oli lisätty ilmaiseksi yksi kasvonaamio ja kaksi alennuskoodia. Yleensä tilaukseen lisätään laskutuslisä, jos tuotteet maksaa laskulla. Kauneusmaailmallaa näin ei toimittu. Voin siis erittäin lämpimästi suositella kauneusmaailmaa!


Palataanpas Bee Venomiin. Kokeilin innoissani voidetta ja odotin tuloksia jännittyneenä. Kun voidetta levitti kasvoille, ihoa alkoi kihelmöimään. Parin päivän päästä huomasin ihon kirkastuneen huomattavasti. En aluksi laittanut voidetta silmien ympärille, mutta myöhemmin testasin sitä tummiin silmänalusiini. Olen kokeillut vaikka minkälaista silmänympärysvoidetta, mutta yksikään ei ole vaalentanut tummia kohtia. Bee Venom oli ensimmäinen voide, joka siihen pystyi. Voiteen luvattiin tasoittavan ryppyjä, mutta kolmen viikon käytön jälkeen otsaryppyni ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan. En tiedä pitäisikö voidetta käyttää pidempään, jotta se vaikuttaisi ryppyihin. Voide sai kuitenkin aikaan niin hyvinvoivan näköisen ihon, että aion jatkossakin käyttää sitä päivittäin.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Superhelpot viinerit

  Tein eilen näitä todella helppoja viinereitä, joiden teko luonnistuu myös kokemattomilta leipojilta. Viinereihin tarvitaan vain kolmea raaka-ainetta: lehtitaikinaa, vaniljakreemijauhetta ja säilykehedelmää. Päälle voi halutessaan ripotella tomusokeria koristeeksi. Kaikki raaka-aineet saa kaupasta, joten näitä viinereitä varten ei tarvitse itse tehdä juuri mitään. Monille saattaa vaniljakreemijauhe olla tuntematon tuote. Itse olen käyttänyt Sallisen valmistamaa kreemijauhetta, jota saa ostettua hyvin varustelluista päivittäiskaupoista. Itse vaniljakreemin tekeminen on erittäin helppoa. Kreemijauhetta lisätään 1dl kolmeen desiin vettä ja vatkataan viitisen minuuttia. Valmiin kreemin voi paistaa ja pakastaa. 1. Ota lehtitaikinalevyt sulamaan. Levyt voi sulattaa joko huoneenlämmössä tai mikrossa sulatusteholla. 2. Valmista vaniljakreemijauhe. Viinereihin riittää 4dl valmista kreemiä, eli sekoita 1dl kreemijauhetta kolmeen desiin vettä. 3. Leikkaa lehtitaikina levyt pu

Operaatio hiusten kasvatus!

Olen jo pikkutytöstä saakka haaveillut pitkistä hiuksista. Ongelmanani on se, että hiukset kasvavat aina tiettyyn pituuteen, jolloin latvoja on pakko siistiä enkä saa niitä kasvamaan oikein pitkiksi. Toki hiuksia voisi kasvattaa vaikka kuinka pitkiksi, mutta huonokuntoiset latvat ei ole kovin kaunista katseltavaa. Vuoden alussa googletin keinoja kasvattaa hiuksia ja törmäsin keskustelupalstaan, jossa puhuttiin biotiinista ja sen vaikutuksesta hiusten kasvuun. Biotiini aktivoi hiusjuuren soluja tuottamaan keratiinia, jolloin hius kasvaa. Keskustelupalstalla jotkut kertoivat syövänsä eläimille tarkoitettua biotiini -valmisteita, koska ne sisältävät moninkertaisen määrän biotiinia ihmisten tabletteihin verrattuna ja sen lisäksi ne ovat huomattavasti halvempia kuin ihmisten ravintolisät. Muiden kokemukset vaikuttivat niin lupaavilta, että päätin ottaa selvää tuosta eläimille tarkoitetusta biotiinista. Biotin Forte -tabletit Biotiini, metioniini- ja sinkkivalmiste ylläpitää turkin,