Heippa taas!
Olin jo lähes päättänyt jättää bloggailut taakse, kunnes tulin sattumalta katsomaan blogini tilastoja. En ole viime elokuun jälkeen kirjoittanut blogiani, mutta siitä huolimatta sivuni katselukerrat ovat pysyneet kutakuinkin samoina kuin ennenkin. Siitä syystä päätin jatkaa taas höpinöitäni täällä blogissani :)
Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, isäni kuoli viime syksynä. Jo pelkästään siinä olisi ollut tarpeeksi käsiteltävää, mutta vaikeudet eivät loppuneet siihen. Muutamia kuukausia isäni kuoleman jälkeen päätimme poikaystävämme kanssa laittaa kantapäät vastakkain ja jatkaa eri suuntiin. Olimme siihen mennessä seurustelleet 5,5 vuotta, joten ero luonnollisesti otti koville. Opintoni ja oma jaksaminen olivat pahasti koetuksella, mutta onneksi opettajat suhtautuivat tilanteeseeni ymmärtävästi ja sain lisäaikaa koulutöiden palautuksiin. Olen elänyt koko syksyn ja talven päivä kerrallaan ja yrittänyt selviytyä opinnoistani. Koska jäin yksin asumaan yhteiseen asuntoomme, on menoni kasvanut huomattavasti joutuessani maksamaan koko vuokran yksin. Siitä syystä minun on ollut pakko tehdä töitä 1-4 vuoroa viikossa. Näin jälkikäteen ajateltuna lukuvuoteni on ollut pelkkää suoriutumista ja omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen on jäänyt vähäiselle. Vihdoin ja viimein lukuvuosi tekee päätöstään ja stressitasoni alkaa palautua normaaliksi.
Vaikka vuoteni on ollut erittäin raskas, olen oppinut sen ansiosta jotakin tärkeää. Elämä saattaa muuttua silmänräpäyksessä eikä eilistä päivää saa enää takaisin. Sen takia tulisi elää tässä ja nyt. Tehdä asioita, joita haluaa ja joista nauttii. Itkeä, nauraa, pyytää anteeksi ja saada anteeksi. Korjata asiat, jotka aiheuttavat mielipahaa tai harmia. Unelmoida ja kurkotella omia unelmia kohti. Elämä on sitä mitä teet siitä.
Voisi sanoa, että olen sisäistänyt Fintelligenssin Pää Pystyyn -kappaleen sanoitukset kuluneen vuoden takia. Vai pitäisiköhän sanoa ansiosta?
Olin jo lähes päättänyt jättää bloggailut taakse, kunnes tulin sattumalta katsomaan blogini tilastoja. En ole viime elokuun jälkeen kirjoittanut blogiani, mutta siitä huolimatta sivuni katselukerrat ovat pysyneet kutakuinkin samoina kuin ennenkin. Siitä syystä päätin jatkaa taas höpinöitäni täällä blogissani :)
Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, isäni kuoli viime syksynä. Jo pelkästään siinä olisi ollut tarpeeksi käsiteltävää, mutta vaikeudet eivät loppuneet siihen. Muutamia kuukausia isäni kuoleman jälkeen päätimme poikaystävämme kanssa laittaa kantapäät vastakkain ja jatkaa eri suuntiin. Olimme siihen mennessä seurustelleet 5,5 vuotta, joten ero luonnollisesti otti koville. Opintoni ja oma jaksaminen olivat pahasti koetuksella, mutta onneksi opettajat suhtautuivat tilanteeseeni ymmärtävästi ja sain lisäaikaa koulutöiden palautuksiin. Olen elänyt koko syksyn ja talven päivä kerrallaan ja yrittänyt selviytyä opinnoistani. Koska jäin yksin asumaan yhteiseen asuntoomme, on menoni kasvanut huomattavasti joutuessani maksamaan koko vuokran yksin. Siitä syystä minun on ollut pakko tehdä töitä 1-4 vuoroa viikossa. Näin jälkikäteen ajateltuna lukuvuoteni on ollut pelkkää suoriutumista ja omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen on jäänyt vähäiselle. Vihdoin ja viimein lukuvuosi tekee päätöstään ja stressitasoni alkaa palautua normaaliksi.
Vaikka vuoteni on ollut erittäin raskas, olen oppinut sen ansiosta jotakin tärkeää. Elämä saattaa muuttua silmänräpäyksessä eikä eilistä päivää saa enää takaisin. Sen takia tulisi elää tässä ja nyt. Tehdä asioita, joita haluaa ja joista nauttii. Itkeä, nauraa, pyytää anteeksi ja saada anteeksi. Korjata asiat, jotka aiheuttavat mielipahaa tai harmia. Unelmoida ja kurkotella omia unelmia kohti. Elämä on sitä mitä teet siitä.
Voisi sanoa, että olen sisäistänyt Fintelligenssin Pää Pystyyn -kappaleen sanoitukset kuluneen vuoden takia. Vai pitäisiköhän sanoa ansiosta?
Kommentit
Lähetä kommentti