On taas se aika vuodesta, kun perheet kokoontuvat yhteen juhlistamaan isänpäivää. Itsekin lähetin onnitteluviestin, mutta vastaanottajana olikin isäni sijasta isäpuoleni.
Isänpäivä on ollut minulle vuosia vain yksi sunnuntai muiden joukossa. Isääni olen viimeksi muistanut isänpäivänä ala-aste ikäisenä. Kuulostaa tylyltä, mutta antakaapa minun kertoa hieman isästäni.
Varhaisimmat muistoni isästäni on lähes kahdenkymmenen vuoden takaa. En tiedä tarkalleen, kuinka vanha tuolloin olin, mutta olin vielä pottaikäinen. Muistan, kuinka olin isäni kanssa kahden kotona ja menin potalle hoitamaan asiani. Kun olin valmis, huusin isääni pyyhkimään. Odotin isääni pitkään, kunnes toistin huutoni useampaan kertaan. Muistan, kuinka tunsin itseni avuttomaksi ja pelokkaaksi. Lopulta tartuin potan alareunoista kiinni, nostin pottaa hieman, ja astuin vessasta eteiseen, jotta isäni kuulisi huutoni paremmin. Vieläkään isäni ei tullut pelastamaan minua pinteestä. Jatkoin matkaani askel kerrallaan samalla isääni huutaen. Lopulta pääsin makuuhuoneeseen asti, jossa isäni nukkui sängyssä. Vihdoin ja viimein isäni kuuli huutoni ja auttoi minua pyyhkimään pyllyni. En tuolloin ymmärtänyt, kuinka isäni saattoi nukkua niin sikeästi, ettei kuullut huutoani. Myöhemmin oivalsin isäni sammuneen hoitaessaan omaa pientä tytärtään.
Isäni ja äitini ero oli riitainen. Mieleeni on painunut elävästi se, kuinka isäni oli käymässä äitiini käsiksi. Aikeen esti sisareni, joka otti minua kädestä kiinni ja meni kanssani äitimme eteen, jottei isäni voisi lyödä häntä. Kenenkään lapsen ei pitäisi kokea vastaavanlaista käytöstä omalta isältään.
Lopulta vanhempamme erosivat. Aluksi tapasimme veljeni ja siskoni kanssa isäämme useasti. Isä jopa asui samalla pihalla meidän kanssamme. Kävimme isän kanssa usein lähikuppilassa pitsalla ja vietimme toisinaan aikaa isämme kotona. Tuolloin minusta oli mukavaa, että aina isää nähdessä saimme syödä pitsaa tai herkkuja, mutta myöhemmin tajusin, että isä oli aina kännissä nähdessään meitä.
Vanhempiemme eron jälkeen isäni vei meitä toisinaan Luhankaan. Siellä oli paikka, josta sai vuokrata mökkejä ja kotia. Minulla on paikasta hyviä muistoja - paikan omistajilla oli suloinen Jeppe koira ja omistajat antoivat meidän käyttöömme kanootteja ja Aku Ankka lehtiä. Touhusimme veljeni ja siskoni kanssa keskenään, eikä isä puuttunut tekemisiimme mitenkään. Eräänä päivänä lähdimme veljeni kanssa kanootilla soutelemaan. Minä halusin välttämättä istua kanootin nokassa, vaikka veljeni sanoi minun putoavan siitä. No, niinhän siinä lopulta kävi. Olin tuolloin viisi vuotias, enkä vielä osannut uida. Kummallakaan meistä ei ollut pelastusliivejä päällä ja veteen tippuessani aloin hiljalleen vajota kohti pohjaa. Pidin silmiä auki ja näin, kuinka valo hohti veden pinnassa ja itse loittonin siitä sentti sentiltä. Sitten tunsin kipua päänahassani; isoveljeni kiskoi minua hiuksista pinnalle. Hän kantoi minut rantaan, jossa aloin itkeä hysteerisesti. Isämme oli jättänyt 11, 9 ja 5 vuotiaat lapset valvomatta veden läheisyyteen ja olin menettää henkeni isäni välinpitämättömyyden johdosta.
Ollessani yhdeksän vuotias, isäni vei minut ja siskoni jälleen Luhankaan. Hän oli voittanut töistään vaaleanpunaisen Kupla Volkkarin kuukaudeksi käyttöön. Auto oli hienoin, jonka olen ikinä nähnyt. Konepellissä oli tarra, jossa luki "tässä kulkee voittaja" ja takapenkki oli verhoiltu seeprakuvioisella kankaalla. Luhangassa vuokrasimme kodan, jossa vietimme viikonlopun. Tai minä ja siskoni vietimme. Isämme vietti mielummin aikaansa kylän ainoassa kapakassa ja me pidimme toisillemme seuraa. Tuo reissu avasi silmäni, enkä ole sen koommin ajatellut kovin kauniisti isästäni.
Reissun jälkeen en moneen vuoteen tavannut isääni. Hän kuitenkin asui samassa lähiössä ja näin hänet monesti ostarilla kännissä. Häpesin alkoholisti-isääni ja kiersin hänet aina kaukaa, kun huomasin hänet lähistöllä. Viimeisen kerran tapasin isäni 2,5 vuotta sitten, kun pääsin ylioppilaaksi. En ollut kutsunut isääni juhliini, mutta veljeni oli maininnut niistä isälle. Näin juhlapaikan ikkunoista, kuinka isäni käveli paikalle. Pyysin veljeäni sanomaan isälleni, ettei hän ole tervetullut juhliin. Veljeni ei osannut olla tarpeeksi tiukka, joten hän tuli hetken päästä pyytämään minua juttelemaan isälle. Jouduin sanomaan isälleni, etten halua häntä juhliini, vaikka samalla minua säälitti nähdä isäni pettyvän. Pienempi paha se silti oli, kuin päästää isä juhliin nolaamaan minut ja itsensä.
Tänä kesänä isäni soitti minulle, vahingossa. Juttelimme hetken aikaa puhelimessa ja toivottelimme toisillemme hyvät juhannukset. Rankan juhlinnan jälkeen oli hyvin epämukavaa herätä siihen, kun kahdeksalta aamulla isäni pommitti minua puheluilla. Lopulta kun vastasin hänen soittoonsa, hän kertoi että oli yrittänyt soittaa naapurin naiselle. Puhelun jälkeen estin isäni numeron. Enää en halua olla missään tekemisissä tuon minulle vieraan ihmisen kanssa.
Te isät, jotka luette tätä teksiä, ottakaa isäni touhuista opikseen. Olkaa läsnä lastenne elämässä. Laittakaa lapsenne kaiken edelle. Minä en voi antaa isälleni anteeksi sitä, että alkoholi on aina ollut hänelle minua tärkeämpää. Tunnen myötätuntoa isääni kohtaan, mutta olen antanut isälleni tarpeeksi tilaisuuksia olla osa elämääni ja hän ei niistä ole ottanut onkeensa. Vaikka isäni on elossa, ajattelen olevani isätön.
Isänpäivä on ollut minulle vuosia vain yksi sunnuntai muiden joukossa. Isääni olen viimeksi muistanut isänpäivänä ala-aste ikäisenä. Kuulostaa tylyltä, mutta antakaapa minun kertoa hieman isästäni.
Varhaisimmat muistoni isästäni on lähes kahdenkymmenen vuoden takaa. En tiedä tarkalleen, kuinka vanha tuolloin olin, mutta olin vielä pottaikäinen. Muistan, kuinka olin isäni kanssa kahden kotona ja menin potalle hoitamaan asiani. Kun olin valmis, huusin isääni pyyhkimään. Odotin isääni pitkään, kunnes toistin huutoni useampaan kertaan. Muistan, kuinka tunsin itseni avuttomaksi ja pelokkaaksi. Lopulta tartuin potan alareunoista kiinni, nostin pottaa hieman, ja astuin vessasta eteiseen, jotta isäni kuulisi huutoni paremmin. Vieläkään isäni ei tullut pelastamaan minua pinteestä. Jatkoin matkaani askel kerrallaan samalla isääni huutaen. Lopulta pääsin makuuhuoneeseen asti, jossa isäni nukkui sängyssä. Vihdoin ja viimein isäni kuuli huutoni ja auttoi minua pyyhkimään pyllyni. En tuolloin ymmärtänyt, kuinka isäni saattoi nukkua niin sikeästi, ettei kuullut huutoani. Myöhemmin oivalsin isäni sammuneen hoitaessaan omaa pientä tytärtään.
Isäni ja äitini ero oli riitainen. Mieleeni on painunut elävästi se, kuinka isäni oli käymässä äitiini käsiksi. Aikeen esti sisareni, joka otti minua kädestä kiinni ja meni kanssani äitimme eteen, jottei isäni voisi lyödä häntä. Kenenkään lapsen ei pitäisi kokea vastaavanlaista käytöstä omalta isältään.
Lopulta vanhempamme erosivat. Aluksi tapasimme veljeni ja siskoni kanssa isäämme useasti. Isä jopa asui samalla pihalla meidän kanssamme. Kävimme isän kanssa usein lähikuppilassa pitsalla ja vietimme toisinaan aikaa isämme kotona. Tuolloin minusta oli mukavaa, että aina isää nähdessä saimme syödä pitsaa tai herkkuja, mutta myöhemmin tajusin, että isä oli aina kännissä nähdessään meitä.
Vanhempiemme eron jälkeen isäni vei meitä toisinaan Luhankaan. Siellä oli paikka, josta sai vuokrata mökkejä ja kotia. Minulla on paikasta hyviä muistoja - paikan omistajilla oli suloinen Jeppe koira ja omistajat antoivat meidän käyttöömme kanootteja ja Aku Ankka lehtiä. Touhusimme veljeni ja siskoni kanssa keskenään, eikä isä puuttunut tekemisiimme mitenkään. Eräänä päivänä lähdimme veljeni kanssa kanootilla soutelemaan. Minä halusin välttämättä istua kanootin nokassa, vaikka veljeni sanoi minun putoavan siitä. No, niinhän siinä lopulta kävi. Olin tuolloin viisi vuotias, enkä vielä osannut uida. Kummallakaan meistä ei ollut pelastusliivejä päällä ja veteen tippuessani aloin hiljalleen vajota kohti pohjaa. Pidin silmiä auki ja näin, kuinka valo hohti veden pinnassa ja itse loittonin siitä sentti sentiltä. Sitten tunsin kipua päänahassani; isoveljeni kiskoi minua hiuksista pinnalle. Hän kantoi minut rantaan, jossa aloin itkeä hysteerisesti. Isämme oli jättänyt 11, 9 ja 5 vuotiaat lapset valvomatta veden läheisyyteen ja olin menettää henkeni isäni välinpitämättömyyden johdosta.
Ollessani yhdeksän vuotias, isäni vei minut ja siskoni jälleen Luhankaan. Hän oli voittanut töistään vaaleanpunaisen Kupla Volkkarin kuukaudeksi käyttöön. Auto oli hienoin, jonka olen ikinä nähnyt. Konepellissä oli tarra, jossa luki "tässä kulkee voittaja" ja takapenkki oli verhoiltu seeprakuvioisella kankaalla. Luhangassa vuokrasimme kodan, jossa vietimme viikonlopun. Tai minä ja siskoni vietimme. Isämme vietti mielummin aikaansa kylän ainoassa kapakassa ja me pidimme toisillemme seuraa. Tuo reissu avasi silmäni, enkä ole sen koommin ajatellut kovin kauniisti isästäni.
Reissun jälkeen en moneen vuoteen tavannut isääni. Hän kuitenkin asui samassa lähiössä ja näin hänet monesti ostarilla kännissä. Häpesin alkoholisti-isääni ja kiersin hänet aina kaukaa, kun huomasin hänet lähistöllä. Viimeisen kerran tapasin isäni 2,5 vuotta sitten, kun pääsin ylioppilaaksi. En ollut kutsunut isääni juhliini, mutta veljeni oli maininnut niistä isälle. Näin juhlapaikan ikkunoista, kuinka isäni käveli paikalle. Pyysin veljeäni sanomaan isälleni, ettei hän ole tervetullut juhliin. Veljeni ei osannut olla tarpeeksi tiukka, joten hän tuli hetken päästä pyytämään minua juttelemaan isälle. Jouduin sanomaan isälleni, etten halua häntä juhliini, vaikka samalla minua säälitti nähdä isäni pettyvän. Pienempi paha se silti oli, kuin päästää isä juhliin nolaamaan minut ja itsensä.
Tänä kesänä isäni soitti minulle, vahingossa. Juttelimme hetken aikaa puhelimessa ja toivottelimme toisillemme hyvät juhannukset. Rankan juhlinnan jälkeen oli hyvin epämukavaa herätä siihen, kun kahdeksalta aamulla isäni pommitti minua puheluilla. Lopulta kun vastasin hänen soittoonsa, hän kertoi että oli yrittänyt soittaa naapurin naiselle. Puhelun jälkeen estin isäni numeron. Enää en halua olla missään tekemisissä tuon minulle vieraan ihmisen kanssa.
Te isät, jotka luette tätä teksiä, ottakaa isäni touhuista opikseen. Olkaa läsnä lastenne elämässä. Laittakaa lapsenne kaiken edelle. Minä en voi antaa isälleni anteeksi sitä, että alkoholi on aina ollut hänelle minua tärkeämpää. Tunnen myötätuntoa isääni kohtaan, mutta olen antanut isälleni tarpeeksi tilaisuuksia olla osa elämääni ja hän ei niistä ole ottanut onkeensa. Vaikka isäni on elossa, ajattelen olevani isätön.
sä et ees tiiä mitä surkea isä tarkottaa..
VastaaPoistaJa sinä ilmeisesti tiedät? Olisitko ystävällinen ja jakaisit tämän tietosi meidän kaikkien kesken.
PoistaOmasta mielestäni "huono isä" on isä, joka ei halua olla läsnä lapsensa elämässä TAI roikkuu siinä väkisin tajuamatta, millaista vahinkoa omalla läsnäolollaan aiheuttaa. Kirjoittajan isä edustaa vähän näitä molempia kasteja... Se, että joku isä kohtelee lapsiaan jopa vielä huonommin, ei tee tämän tekstin isästä missään määrin hyvää ja turvallista aikuista. Enemmän tai vähemmän surkea, niin surkea kumminkin.
olen samaa mieltä ekan anon kanssa!
PoistaOtsikko oli tarkoituksella provosoiva. Tiedän, että maailmassa on paljon huonompiakin isiä, mutta pointti kirjoituksessa olikin tuoda oma kokemukseni esiin.
PoistaAlkoholi ei oo enää, jossain välissä ollu siun isän valinta vaan pakonomainen tapa...
VastaaPoistaTotta! Pidän alkoholismia sairautena, joka vaatii sairaudenhoitoa. Kirjoituksestani käykin ilmi, mitä alkoholismi aiheuttaa lähipiirille.
PoistaSittenku ootte nähny alkoholismin huumeet ja väkivallan nii tiiätte mitä se surkea isä tarkottaa. Plus siihen se että oma isä hyväkskäytti koko lapsuuden
VastaaPoistaKirjoitin postauksen purkaakseni tuntoja ja pettymyksiäni isääni kohtaan, en kilpaillekseni siitä, kenen isä on pahin. Kuten aikaisemminkin totesin, otsikko on provosointi. Yleensä lapset toivottavat hyvää isänpäivää maailman parhaalle isälle ja vastalauseena kirjoitin maailman surkeimmalle isälle, vaikka tiedän, että on olemassa vieläkin surkeampia isiä.
PoistaJa lisään että annatte anteeksi. Kylläpä sitte harmittaa kun isä kuolee ettekä tollasen takia ole väleissä.
VastaaPoistaMiksi minun pitäisi olla kiinnostunut isäni elämästä, kun hänkään ei ole kiinnostunut omastani? Isäni on ollut minulle vuosia "kuollut" enkä häntä jää kaipaamaan hänen kuolemansa jälkeenkään. Tunteetonta? Kyllä, mutta miksi kaipaisin sellaista, joka on aiheuttanut minulle vain tuskaa?
PoistaMinun mielestäni kyllä on todella laimea tämä sinun kertomuksesi! Muilla rankkaa oikeasti ja päivittäin puhutaan mediassakin niistä kauheista asioista mitä muilla on ja se on nykypäivää. Sulla on puoli isä ja kaikki hyvin, ehkä vaan et ole niin tiiviisti mutta mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut.
VastaaPoistaSe on sinun mielipiteesi ja mielipiteitä on tunnetusti yhtä monia kuin persreikiäkin. Hassua, että luulet tuntevasi minut tämän yhden postauksen takia. En ymmärrä tätä nykypäivän kilpailua siitä, kenellä on ollut vaikeinta. Olen minäkin kokenut jos jonkinlaista ja tietyistä asioista en edes halua kirjoittaa omalla nimelläni, sillä ne ovat vieläkin niin arkoja aiheita minulle. Vaikeimmista asioista olen kirjoittanut nimettömänä eräässä toisessa blogissa ja sen olen tehnyt vain oman itseni takia - minun on pitänyt käydä asiat läpi, kun puhuminen asioista on erittäin vaikeaa.
PoistaOlet oikeassa siitä, että minulla on nyt kaikki hyvin ja toivottavasti jatkossakin asia on niin!
Huomaa tämmöset lellityt kakarat jotka ei osaa ite ees sukkaa laittaa jalkaan. Kaiken pitäs olla nii täydellisesti ja jos joku ei mene miten toivoo niin sitä dramatisoidaan huoh. Harmittaa Suomen tulevaisuuden kannalta
VastaaPoistaHienoja (vääriä) päätelmiä vedät yhden tekstin perusteella :) Tiedoksesi, olen työskennellyt 14 vuotiaasta asti ja siitä saakka olen maksanut omat menoni ja vaatteeni. Rahaa meillä ei ole koskaan ollut liikaa, mutta olen aina saanut ruoan pöytään, josta olen kiitollinen. Arvostan hyvin paljon äitiäni, joka on tarjoilijan palkallaan huolehtinut kolmesta lapsestaan yksin, ennen kuin hän tapasi isäpuoleni.
PoistaHarmittaa Suomen tulevaisuuden kannalta, kun täällä on niin paljon tuollaisia anonyymejä, jotka vihapäissään tuomitsevat kaikki, jotka uskaltavat raottaa omaa elämäänsä muiden pilkalle ja arvostelulle!
Se on myös kestettävä kritiikkiä ja erilaisia mielipiteitä jos blogia kirjoittaa julkisesti.
VastaaPoistaTottahan toki! Ihmiset vain muodostavat turhan herkästi mielipiteen toisista tietämättä asioiden oikeaa laitaa. Vastauksissani olen vain korjannut vääriä olettamuksia. Erilaisia mielipiteita saa ja pitääkin olla :)
VastaaPoistaAuts! Oletko jo päässyt henkisellä tasolla eroon tuosta pottapahoinpitelystä, jonka koit pottaikäisenä. Paha isä, paha isä. HYI HYI.
VastaaPoistaHmm.. Olipa vaikea kysymys. Siitä olen päässyt yli, silloin luulin isän olevan vain sikeässä unessa. Sitä taas en pysty antamaan isälleni anteeksi, että alkoholi meni hänellä lasten edelle.
Poista